7-4-2012 - läsnäoloa, olennaisia asioita & Occupy

7-4-2012

Maailmalla on liikehdintää. Sitä ei pitele sinänsä mikään. On asioita jotka ovat pysyvämpiä ja asioita jotka ovat väliaikaisempia, ja mitä minun mielestä tähän maailmaan tulee, täytynee muutamia asioita hoitaa luonnollisempaan järjestykseen. 

Tuli vastaan uusi teksti OCCUPY WALL STREET;istä alkunsa saanut occupy suomi kansalaistori, Ihmisten tori -nimisestä asiasta. Tämä teksti on löytyy tämän artikkelin lopusta ainakin toistaiseksi kunnes löytää paremman paikan tältä sivustolta.

 

Itseni ja Orgonisaation puolesta toivotan loistokasta occupyy meininkiä Ihmisten torille, ja toivomme että yleinen tietoisuus erinäisistä tärkeänluokan asioista leviää näiden kunnioitettavien ihmisten kokoontumisten kautta mitä pikimmiten laajemman kansanosan pariin. On todellakin aiheita, erinäisiä epäkohtia niin sanotusti, jos yhteiskunnan toimintaa mietitään.

Harvojen ("1%") vaikuttaminen yhteiskunnissamme ympäri maapalloa on todellakin sitä tasoa, että suuttumusta on jonkin verran ilmoilla. Lisäksi ja onneksi ihmiset ovat myös tulleet enemmän ja enemmän järkiinsä, ja haluavat tehdä jotain muuttaakseen tätä maailmaa, mutteivat välttämättä tiedä kovin mitä tehdä. Tästä on kokemuksia todella monella ja enemmän ja enemmän koko ajan. Periaatteessa tämmöistä aikaa ei ole eletty koskaan aiemmin. Etkä sinä, enkä minä eikä kukaan muukaan. Nyt on yksi, elämä, ja aika on nyt. 

Orgonisaatio pyrkii läsnäolollaan maapallolla tuomaan esille jotain siitä mikä on olennaista Maan ja yhteisen hyvän kannalta. Abstraktisti ilmaistu, mutta esimerkiksi tällaisista asioista ajattelin tähän nyt jotain kirjailla:

 

(tässä voi mennä oikeasti niin moniin pikkutarkkuuksiin ja asianosaisten yksilöinteihin että lienee olennaisinta miettiä vain muutama asia alkuunsa läpi)

- Kesä on tulossa, on siis Maan Viljelyn aika, pitäisiköhän (EHKÄ!?) viljellä jotain hyödyllistä ihan näin vain yksittäisten ihmisten ja yhteisöjen toimesta? Suomen pelloista noin niinkuin pyöreästi sanottuna yli puolet ovat tyhjillään ja pienviljelyn "kannattavuus" on systeemin ja EUn tukiaistakiais maanmenetyspelillä pelattu varsin heikoksi, mikäli homma pohjautuu rahaan (jota ohjaa varsin korruptoituneet tahot, joten;>OCCUPY!). Olennaista on huomata, että maan viljely ei perustu rahaan, vaan luonnon sykleihin ja tämän asian parista on erittäin olennaista tietää oikeat asiat.  Näistä oikeista luonnolliseen viljelyyn ja puutarhurointiin liittyvistä asioista on valtavasti tietoa, lukemattoman monia eri tietäjiä ja tieto lisääntyy kun eri tiedonosaset yhdistetään. Voidaan kehittää joka tilanteeseen (maa/ilmasto/ympäristö/vesi/kuivuus) ja ihmispaljouteen sopivat viljelyratkaisut, ja kuten juuri julkaistava RIIPPUMATON PUUTARHA kirja myös omalla tavallaan mitä ilmeisimmin esittää sen millä tavalla voidaan olla riippumattomia systeemin tavoista (maanviljelyteollisuuden öljy-/kaasu-riippuvuus) ja tehdä asiat yksinkertaisesti toisin. Paremmin. Vapaina siitä että ollaan jonkun varassa ruoantuotantomme kohdalla, tai ainakin niin että ruoantuotanto ja levitys on sellaisten hallussa joiden jäljiltä ei maailmassa kuole joka päivää >20000 ihmistä nälkään vaan kaikille riittää, ilmaiseksi, tietysti! 

            -Maan viljelyyn liittyen hyvä listata tähän peräkanaa muutama hyvä viljelyyn liittyvä juttu epämääräisessä järjestyksessä: permakulttuuri, effective micro-organisms, matokompostit, biochar/terra preta, hugelkultur, electroculture, magnaculture, sonic bloom, schaubergerin kupariaurat, biodynaaminen viljely, typpeä sitovat kasvit/nitrogen fixing plants, kaupunkiviljely , Oma Maa- jne.

- Energiateknologioita jotka käytännössäkatsoen mullistavat kaiken tässä systeemissä ja parantavat monia asioita tällä planeetalle on varsin monia, ja niistä kannattaa suht avarakatseisesti ja toden teolla ottaa selvää. Erilaisia teknologioita, keksijöitä ja näistä kertovia sivustoja/kirjoja/dokumentteja voisi tähän linkittää aivan loputtomasti, mutta tyydyn nyt ohjaamaan tämän linkin ohjaamaan avaajansa Panacea-Bocaf-organisaation sivulle. Se että on olemassa täysin ilmaista energiaa tuottavia teknologioita, ja että ne eivät ole meillä yleisesti käytössä, vaatii monelta ( mm. :) "99%" ) tietynlaista adjustmenttia ajatusmaailmassa ja maailmankuvassa. Todellisuus on ihmeellisempi kuin moni olettaa, ja systeemi kierompi kuin moni osaa kuvitellakaan, mutta joka tapauksessa: VAPAA ENERGIA YHTEISKUNTAAN! Tutkikaa ja levittäkää tietoa. Rakentakaa yksinkertaisia vetykennoja ja geet-modificaatioita autoihinne jne, kokeilkaa esimerkiksi säästää polttoainetta noilla ja tehkää parhaanne ilmaisen (harmonisen eli luonnollisella menetelmällä tuotetun) energian toimittamiseksi jokaisen ihmisen perus-elämän-ylellisyydeksi samalla tavoin kuten esim sähkö ja lämmin vesi tänä päivänä on meille harvoille... (poislukien maksut jotka ovat suurelle osalle erittäin isoja maksettavia kokonaistuloon nähden)

 

 - Parannusmenetelmät eli erilaiset tavat hoitaa ja parantaa erilaisia terveyden häiriötiloja eli sairauksia. On se meinaan aikamoista, että ihmisiä kuolee sairaaloista ja lääketieteestä huolimatta parannettavissa oleviin sairauksiin ja usein tekemällä tehtyihin (mm. lääkemafian pillereiden aiheuttamiin sairaustiloihin) vaivoihin onnettomina kohtaloina aivan hulluja määriä joka päivä. Terveys on asia jota koko yhteiskunnan pitäisi tukea, koska yhteiskunnan pitäisi perustua luonnolliselle tavalle elää ja olla olemassa. Luonnollista on että keho parantaa itsensä, tuli siihen mikä vaiva tahansa ja ennen tuota kaikkea, pysyy terveenä ja täydellisesti toimivana kaiken aikaa.  http://orgonisaatio.fi/index.php/82-sample-data-articles/orgonisaatio/terveys/80-terveys

Linkki aiemmin postaamaani listaan jossa on mainittu muutama erilainen käytännössä ja tutkimuksilla toimivaksi todettu parannuskeino mm. syöpään ja muihin sairauksiin,, siihen on lisättävää.. mm Royal Rifen parannusteknologiasta voisi lisätä rivin tai par... ja täsmentäähän voisi jokaisen kohdalla, mutta tarkoitus on toki että linkit ovat tiedon avaimia joihin liittyen voi lukija hankkia lisää tietoa omalla arviointikyvyllä ja vastuulla varustettuna)

,.--.,,.--.,,.--.,,.--.,,.--.,,.--.,.---.,,.--.,,.--.,,.--.,,.--.,,.--.,.,.--.,,.--.,,.--.,,.--.,,.--.,,.--.,,.--.,,.--.,,.--.,,.--.,,.--.,,.-

 

Tähän nyt kuitenkin se Occupy viesti: 

[LEVITÄ TÄTÄ VIESTIÄ!]


12. TOUKOKUUTA ON SEURAAVA MAAILMANLAAJUINEN TOIMINTAPÄIVÄ!

Helsingissä päivän toimintaa suunnitellaan sunnuntai-iltapäivisin klo 14-16 Ihmisten torilla (Kansalaistorilla Musiikkitalon ja Sanomatalon välissä).

Tule mukaan suunnittelemaan mitä tehdään, miten ja miksi! Jokainen on
tervetullut mukaan ja jokaisen pientäkin apua tarvitaan!

Suunnittelukokous facebookissa:
https://www.facebook.com/events/299433596786196/

Kokousta odotellessa inspiraatiota voi hakea vaikkapa seuraavasta videosta:

http://www.youtube.com/watch?v=Cm8i861KtE0&feature=share


Aktivismiterveisin,

Marissa


 * * *


Mikä 12M? Tai 15M? Mikä Occupy?

Vuosi 2011 jäi historiaan arabikansannousuista sekä Espanjan Democracia Real Ya! -mielenosoituksista (15M) ja Yhdysvaltojen Occupy Wall Street-protestista levinneestä valtavasta kansanliikkeestä (OWS tai occupy movement).

Lokakuussa liikehdinnän aallokko saapui myös Suomeen, kun 11 eri
paikkakunnalla osallistuttiin Espanjan demokratialiikkeen
koollekutsumaan maailmanlaajuiseen toimintapäivään (15.O).
Sadattuhannet ihmiset ympäri maailmaa kerääntyivät tuolloin toreille
ja aukioille suunnittelemaan ja toteuttamaan tasa-arvoisempaa
yhteiskuntaa, vastustamaan ja puolustamaan mitä moninaisimpia asioita
ja kehittelemään yhdessä ratkaisuja koettuihin ongelmiin. Tuosta
päivästä sai alkunsa myös mielenosoitus- ja valtausliikehdinnän
täkäläinen versio, torikokous.

Nyt Espanjan 15M ja Yhdysvaltojen Occupy movement ovat kutsuneet koolle seuraavan kansainvälisen toimintapäivän, joka on 12. toukokuuta (12M).

Globaali toimintapäivä merkitsee päivää, jolloin ihmiset ympäri maailmaa lähtevät jonkin yhteisen tekijän kimmottamina kodeistaan kaduille. 15.O lokakuussa keräsi maailmanlaajuisesti satoja tuhansia ihmisiä. Nyt on tarkoitus tehdä sama, mutta vielä näkyvämmin.

Lähtökohtana tapahtumissa, joita Suomessa järjestettiin 15. lokakuuta, oli se että kaikki halukkaat pääsivät kertomaan, mikä asia heidän mielestään on maailmassa pielessä. Joissain paikoissa tämä toteutettiin tunteja kestäneenä open mic -tapahtumana, joissain paikoissa mielipiteitä ilmaistiin kyltein tai videotervehdyksin.

Helsingin open mic -tapahtumassa suunvuoron saivat todella kaikki, jotka vain halusivat. Koska yhden päivän tapahtumassa päästiin vasta käymään läpi sitä, mitä asioita maailmassa tulisi korjata, liikehdintä on siitä lähtien jatkunut tauotta - myös etsien vastauksia havaittuihin ongelmiin. Espanjan ja Yhdysvaltojen esimerkkejä noudattaen myös Suomessa pistettiin pystyyn pysyviä mielenosoitusleirejä, joista yksi - Helsingin Kansalaistorilla
- on jatkanut toimintaansa tuosta lokakuun puolivälistä lähtien.

Lisätietoja kansainvälisestä liikehdinnästä voi katsoa seuraavista linkeistä:

http://www.scoop.it/t/15m-suomi
http://occupyvideos.org/
http://www.occupytogether.org/
http://www.democraciarealya.es/
http://international.democraciarealya.es/
http://occupywallst.org/
http://takethesquare.net/

 

googlen kuvahaku occupy , ja kolme satunnaista otosta niistä:

http://www.linktv.org/occupyhttp://nonprofitprforum.blogspot.com/2011/10/occupy-movement-dont-just-do-something.html

http://mashable.com/2012/04/03/occupy-website/

?

 

Kevät ja Kaupunkiviljely

 

Kevät on koittanut, kevätpäiväntasaus oli eilen ja päivät ovat tästä puolisenvuotta etiäpäin pidempiä kuin yöt.

Äitimaa-messut ovat vajaan parin viikon päästä, 31.3-1.4, tulkaahan tervehtimään ja tutustumaan orgoonilaitteisiin ja keskustelemaan muistakin aiheista. Yhteydet ovat hyväksi.

 

Myöskin, havaitsin että tänään on mainio kaupunkiviljelytapahtuma Kiasmassa:

http://dodo.org/tapahtumat/kaupunkiviljely-2012-tapahtuma-kiasmassa

Sivustolta löytyy paljon muutakin olennaista ja hyvää tietoa omavaraisuuden kehittämiseen ja viihtyisän ympäristön kasvattamiseen kaikkien ihmisten iloksi. Jos on näin, että systeemin hallitus on antamassa asetusta, joka estää maataloustilojen siirtymistä luomutuotantoon (TS , nwohavaintoja), niin näen aika hyvänä vaihtoehtona lähinnä sen, että irtaudutaan tuosta systeemin byrokratialla ja rahalla hallitusta säädöksestä ja aletaan enenevässä määrin tukemaan kaupungeissa ja pienemmissä yhteisöissä tapahtuvaa ruoanviljelyä.

Tämä ei tarkoita että jokaisen pitää kasvattaa oma ruokansa kun tosiasia on että esim viiden ihmisen viljelytyöllä voidaan ruokkia satakin muuta ihmistä, kaikki riippuu hyvin pitkälti menetelmistä ja tarkoituksena on viljellä terveellistä luonnollisin menetelmin kasvatettua ruokaa. Menetelmistä löytyy tietoa valtavasti, netistä, tältä sivustolta, kirjoista ja hyviltä organisaatioilta kuten mm. tuo yllämainittu Dodo ry. Ja parhaiten opettaa tietysti oma kokemus!

Joten, olitpa sitten kaupungissa tai maaseudulla, käytä mainio elävän luonnon kierron avaama mahdollisuus ja kasvata jotain hyötykasveja tänä kesänä. Parvekkeella, pihalla, joutomaalla, luonnonhelmassa, missä vain, koska kaikkialla jossa on kasvun edellytykset, kasvaa kesällä kuitenkin jotain,, miksei osallistua kesään ja kasvuun kylvämällä siemeniä ja istuttamalla taimia joista on suoraan ja yksinkertaisesti sanottuna hyötyä.

Pieniä taimia voi esikasvattaa hyvin aurinkoisella ikkunalaudalla ja esim yksikin pöytälamppuloisteputki valaisemassa taimia, nopeuttavaa niiden kasvua mikäli valoa ei muuten ole liioin saatavilla. Kaupasta saa mainiosti yrttejä verkkoruukuissa, joista kasvit voi siirtää isompaan multatilaan ja joilla voi pienimuotoisen ikkuna- tai parvekepuutarhan jo perustaa. 

tutustukaa ja ottakaa osaa maanläheiseen ja hyödylliseen toimintaan; 

Tähtitaivas - Elävästä elämästä - DNA

 

Lämpimästi suosittelen jokaista katsomaan missä tarkemmin ottaen sijaitsemme universumissa, ja "valosaasteen" pimeistä kohdista kurkistamaan tuonne ylös taivaalle ja havainnoimaan tähtiä ja öistä taivasta.

Paras on ettei ole mitään valoja lähiympäristössä, ja on avaralla paikalla josta näkee koko tähtitaivaan, kirkkaat planeetat ja hohtavan Kuun.

Elleivät olosuhteet salli tämmöistä luksusta, että voisi ulkosalla, koko elämänvoimansa ihmetyksestä ammentaen hämmästellä tähtitaivasta, niin tässä on aivan mahtava simulaatio-ohjelma: Stellarium 0.11.1

 

 

 

 

 

 

On olo melkein kuin olisi google-earthin löytänyt ensimmäistä kertaa,  planeetan ja maailmankaikkeuden tutkimus ja havainnointi mielessäpitäen.

Kiitollinen saa olla, on paljon erittäin pieniä ja suuria hyviä juttuja tässäkin maailmassa, ihmisten keksimiä ja ihan vain kaikki se mahtavuus miten Luonto toimii ja mitä Elämä on.

Ihmisen katsantokantaa ja elämisen olosuhteita tässä maailmassa paljolti ohjaa se mihin huomio päivittäisessä elämässä kohdistetaan. Kun ihminen tekee tietoisesti tekoja maailman yhteiseksi hyväksi tai harmonisoidakseen itsensä suhteessa aina isompaan kokonaisuuteen eli tervehdyttääkseen itseään, se kasvattaa jokaisen ihmisen ja koko planeetan biosfäärin elävää yhteyttä samaan elämän alkulähteeseen, johon on tallennettuna järki ja taito parantaa itsensä ja hoitaa ongelmat kuntoon. Synkronisiteetti maailmankaikkeuden kanssa vapauttaa energiaa. Vapaa energia tuottaa hyvää!

Valaa toivoa ja vahvuutta ihmisiin, avautua näkemään MaaIlma (sis. Maa+ilmansuunnat/taivas-kolmi-moniulotteisuusyhteyden), ja tulla tietämään kaikista hyvistä teknologioista ja tekniikoista, metodeista ja alkuperäisemmistä perimätiedoista, jotka korvaavat nykyajan kaikenlaiset järjettömät sovellukset... Voidaan yksinkertaisesti parantaa kaikki parannettavissa olevat osaset jokahetkisestä maailmastamme - ja tulla yhteiskunnallisestikin ymmärtämään se, että koko planeetan biosfääri kaikilta aallonpituuksiltaan, on totaalisesti elävä, eikä ole ikinä ollut tyystin olematta, vaan on aina jossain muodossa ottanut uusia muotoja muodostaakseen elävät kokonaisuudet ja elämän tässäkin, ja nyt. Perustavanlaatuinen herätys, Kiitos. Kaikkialle, kaikkialta, nyt.

 

Elävästä elämästä - DNA

 

Miettikääpä sitä, että kymmenen atomia (kuusi mikronia) leveä ja kaksi metriä pitkä rihma tuollaista  tuplaspiraalia, jossa toinen puoli on toisensa täydellinen ja tarkka kopio, ainoastaan toisin päin pituussuunnassa - on ihmisen jokaisen solun tuman sisällä. Osaset joita tuo rihma pitää sisällään, koostuvat, omassa järjestyksessään, säilyttävät muodossaan informaatiota siitä minkä solujen sisäistä DNAta ne ovat, kaiken siitä, mutta lisäksi myös huomattavasti enemmän. 

Arviot siitä minkä verran ihmisen fysikaalisen rakenteen ja olemuksen , kaiken sen geeniperimän mitä ihminen on - osa tuosta parin metrin DNAsta on, liikkuvat 3-10% välillä. Loput ovat jossain määrin sellaista, mitä ei ymmärretä, "eikä tiedetä" mikä kaiken tuon muun osan merkitys DNAssa on. Joka tapauksessa, todettavissa on että DNAn rakenne pitää itsessään informaatiota, Tietoa. Sen muodolla ja rakenteen omaperäisyydellä on merkitys. 

Osa tuosta merkityksestä siis ymmärretään, ja koska en ole genetiikan tai DNAn liittyvän tieteenhaaran juuri minkäänlainen ymmärtäjä, en osaa selittää vakuuttavasti enkä tarkoin termein enkä välttämättä edes tarkalleen oikein mitä olen lukenut, mutta mitä ilmeisimmin kuitenkin on niin, että tuo osa DNAsta joka käsittelee sitä minkälainen fyysinen luomus elämänmuoto on kaikkine kemioineen jne, seuraa omanlaista tapaansa muodostua. Ja toinen osa, joka on ilmeisesti hullusti nimetty "junk dna" eli tuo 97-90% omaa erilaisen tavan muodostua.

Zipf´s law - maailman kansojen kielet ja niiden tietynlainen, matemaattisen tarkka samanlaisuus ja DNA


Tuo isompi osa DNAsta, jota ei nyt sitten oikeen hyvin ymmärretä, pitää jollakin ihmeen tavalla sisuksissaan ja tavassaan muodostua kaavan joka toistuu myös ihmiskunnan eri kielissä, sanoissa ja niiden rakenteissa ja merkityksissä. Ja koska sitä ei noin suoranaisesti ymmärretä, ei tuo kaavakaan tietysti pura siitä DNA-koodista sellaisenaan mitään informaatiota ulos, mutta melkoisen mielenkiintoinen pointti muuten vaan. Ja se että se osa DNAsta jota ymmärretään paremmin, 3-10% - ei sovella olemassaolossaan tuota kaavaa.

Ja kun itsellä ei tieto ja ymmärrys enempään riitä niin tähän asiaan ei voi sanoa mitään muuta kuin onkomiksi?

 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - 

Luin DNA-aiheista nyt viimeksi Graham Hancockin Supernatural-kirjasta, ja useita kuukausia aina ajoittain jatkunut luku-urakka varsin laaja-alaisen todellisuudentarkastelun läpi on edelleen kesken, mutta tuota parempaa selvitystä ainakaan siitä miten DNA toimii, en ole saanut aikaisemmin mistään... loistokas kirja!  Tarkkaa ja kaikkine viitteineen kirjoitettua tietoa tuon minun yleisen ja muistiin jääneen pohjalta kirjoittamani sijaan.


 

FREE ENERGY & "I DON`T PAY"

27.2.2012

Talkoillaan tiedonlevitystä!

Tässä tämmöinen varsin asiapitoinen musiikillinen videopäivitys maailmalta:

 

FREE ENERGY - LUMINARIES ft. Aishah [ELEVATE]

 

ja 


Movement "I DON'T PAY" is spreading across Europe (english subs)

 

Hyvää tunnelmaa, sopii jakaa. 

Luo talkoilla hyvinvointia!

 Talkoillaan hyvinvointia!

 

 

Talkoillaan, se puhdistaa.

Ympäristöstä roskat  pois.

Mikä on mielessä, on myös maassa.

Voimana toimii Elämä itse.

Sisu, Sauna, Soppa ja Soitto. 

 

 

  "Visiomme

Tulemme olemaan viranomaisten, yritysten, yhdistysten ja kansalaisten yhteensujuttelija inspiroimalla, järjestämällä ja tukemalla suurta määrää talkoita hyvinvoinnin takaamiseksi ja lisäämiseksi lähellä ja kaukana.

Missiomme

Voimautamme itsemme ja mahdollisimman monia ihmisiä oppimaan omiin kykyihinsä luottamisen niin, että kykenemme vastaamaan suuriinkin haasteisiin. Voimavaranamme on suomalainen sisu, terveyttä antava sauna, voimia antava soppa ja iloa tuottava soitto. Elvytämme suomalaista ikiaikaista talkookulttuuria vankaksi pohjaksi koko kansan henkiselle, psyykiselle ja fyysiselle hyvinvoinnille, jota jaamme muillekin maille.

http://www.talkoot.suomipuhtaaksi.fi/ 

www.talkoillaan.fi  

Aku Ankka - hypnoosi

Risto Santavuori on tehnyt Aku Ankasta hypnoosikuvan, selventäen mistä hypnoosista on kyse sekä millä tavalla hypnoosia ilmenee.

 http://hypnologia.com/lehdet/0101/aku011.html

http://hypnologia.com/lehdet/0102/aku012.html

http://hypnologia.com/lehdet/0104/aku014.html 

 

 

Päivitystä 13-1-2012

Tässäpä päivitystä, pari juttua mistä soisi Tiedon leviävän:

 

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

http://www.youtube.com/user/FreeEnergyTruth

NASA Admits LENR (Cold Fusion)

 

----------------------------------------------------------------------------

 

ja Mr,

RON PAUL - 2012

 

USAssa presidentin vaalit; Ron Paulin kannatus ilmeisen hyvällä mallilla.

Joka tavalla mitä olen Ron Paulista lukenut tai katsonut videoita, kuunnellut puheita, niin vaikuttaa siltä (ja verrattuna mihin tahansa männäaikojen presidentteihin jotka ovat palvelleet systeemin intressejä) että tämä tyyppi edustaa oikeasti ihmiskuntaa ja Maan parasta. Mikään muu presidenttiehdokas ei samoista asioista ole ilmaissut mielipiteitään ja sitä että tarvitaan muutosta , muut mitä ilmeisimmin eitä sen kummemmin aio hetkauttaa systeemin status quoa mihinkään. Ron Paul mm.

-Aikoo tuoda USAn sotilaat maailmalta, eli muuttaa armeijasysteemiä vain puolustuskeskeiseksi, hyökkäysmentaliteetin sijaan.

-Kunnioittaa ja aikoo palauttaa voimaan Perustuslain.

-Lakkauttaa FEDin eli Federal Reserve-keskuspankin. Tämä vaikuttaa suorilta myös IRSn eli verosysteemin toimintaan (jonka toiminta on perustuslain vastaista ja suoraan sanottuna rikollista, samoin kuin pankkisysteeminkin toiminta), ja antaa koko  maailmalle esimerkin tuossa että pankkisysteemille on välttämätöntä tehdä jotain.*!!!

... ja paljon muuta.

 

Samaan aikaan kun Ron Paul on kerännyt valtavasti kannatusta, valtavirtamedia näkee paljon vaivaa jättääkseen hänet mainitsematta tai johtaakseen ihmisten huomiota muualle.

Tässä esimerkki median manipulaatiosta: oikea ykkönen uutisoidaan toisen sijan saavuttaneena:

 

Ja tässä kuvalinkin takana youtube-video jolla näytetään miten mediassa on tehty tuo ihmisten huomion harhaanjohto tai Ron Paulin huomiotta jättäminen. Hahaha, tu on jo kieroa: